|
Sevina ja Eevi, kuva: Anne Hakala |
|
Hevosen karvaa ja hahtuvakiekko |
Ystäväni
Anne toi minulle jo kevään karvanlähdön aikaan tyttärensä
Eevin omistaman
Sevina-suomenhevostamman harjattua karvaa. Sevina on 8-vuotias tamma, väriltään rautias ja se asuu pihatossa.
Talvikarva oli hevosenkarvaksi yllättävän pitkää sekä jäykkää ja liukasta. Mukana oli hieman pehmeämpää pohjavillaa. Päätin kehrätä karvan luonnonvalkeaan lampaanvillahahtuvaan Bliss-rukillani. Hahtuvan avulla sain liukkaan hevosenkarvan edes jotenkin taipumaan säikeeksi. Jouduin tekemään säikeeseen voimakkaan kierteen, jotta karvat pysyivät siinä. Kertasin langan kaksisäikeiseksi.
|
Suomenhevos-lammas-lanka |
Valmista suomenhevos-lammas-lankaa syntyi 230 grammaa. Hevosta langassa on n. 70 % ja lammasta 30 %. Lanka on karkeaa, vahvaa ja paksua. Irtokarvaa tippuu valmiista langasta jonkun verran. Väriltään lanka on todella kaunis, punertava. Annen kanssa mietimme, että lankaa voisi käyttää tehosteena neuleeseen, esimerkiksi kaula- tai hartiahuivin reunaan tai villasukkien varteen. Odotan mielenkiinnolla, mitä luova Anne langasta saa aikaiseksi :).
Hevosenkarva on hyvin haasteellinen kehrättävä, koska se ei huovu yhtään ja on hyvin jäykkää. Hauska - ja sotkuinen - kesäprojekti joka tapauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti