4. heinäkuuta 2014

Shelttiä ja lammasta

Frodo, kuva: Senja Matilainen
Ystäväni Senja on kerännyt harjattua karvaa shetlanninlammaskoira Frodostaan. Hänellä toimitti Frodon karvan ohella minulle jätesäkillisen lampaan raakavillaa. Senja tilasi minulta langan, jossa on puolet shelttiä ja puolet lammasta sekä tämän lisäksi 100 % lampaanvillalankaa.

Otin karvat juhannuksenviettoon mukaan mökillemme Etelä-Karjalaan. Unohdin karstamyllyn kotiin reilun 200 kilometrin päähän ja hetken mietin juhannuspäivänä, mistä ihmeestä rakennan karstan, kun kaikki rautakaupatkin ovat kiinni. Päätin kokeilla lampaanvillan kehräämistä karstaamatta. Shelttikarva ei karstaa tarvinnutkaan, mutta lammas näytti aika haasteelliselta.

Kehräystä laiturilla
Pestyt langat kuivumassa
Lampaanvillan kehräys onnistui yllättävän hyvin ilman karstausta. Villa oli hyvin roskaista ja aika likaista, mutta kehräsin sitä ulkokuistilla ja laiturilla. Suurin osa roskista irtosi kehräyksen ja kertauksen aikana, mutta roskat hidastivat työskentelyä huomattavasti.

Kehräsin nyt ensimmäistä kertaa lampaan raakavillaa ja yllätyin kuinka rasvaista se oli. Lampaanvillaa oli kuitenkin helppo kehrätä sen jouston ansiosta. Ensimmäisen lammaslankaerän jouduin kertaamaan kahteen kertaan, sillä huomasin, ettei lammas tarvinnut yhtä voimakasta kertausta kuin koira, toisin sanoen langasta tuli ensin ylikerrattua. Sain langan tasapainotettua ajamalla sen kerran rukilla läpi kehräyssuuntaan.

Sheltti-lammaslankaa (50%/50%) syntyi 90 grammaa ja 100 % lampaanvillalankaa reilu 500 grammaa. Pesin langat astianpesuaineella rasvan poistamiseksi ja huuhtelin kylmällä kolmeen kertaan. Lanka muuttui täysin, kun rasva lähti pois! Väri vaaleni ja kuiva lanka keveni huomattavasti. Valmis lanka painoi n. 50 grammaa vähemmän eli painosta lähti pois lähemmäs 10 prosenttia!

Valmis shelttilammas- ja lammaslanka näyttävät ja tuntuvat aika samanlaisilta - vain sheltin tummempi väri erottaa vyyhdit toisistaan. Tässä on mitä mainioin sukkalanka ja Senjan mukaan langat menevätkin lahjoiksi sukkien neulojille.

Lampaanvillalanka
Sheltti-lammaslanka

2 kommenttia:

  1. Nyt kun aloitin, niin eihän blogisi lukemista voi lopettaa kesken! Hauskaa kuulla millaisia kehrättäviä minkäkin eläimen karvat ovat.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Minulla on tuolla työhuoneessa odottamassa vielä useampi uusi rotu ja hevostakin.

    VastaaPoista