Perinnerukin lyhdyn huolto

Minulla on modernin Bliss-rukin lisäksi suomalaisia perinnerukkeja. Perinnerukit ovat vanhoja ja vuosikymmenten historia näkyy niissä monin tavoin. Haluan, että rukkini ovat aikansa esineitä ja en halua puunata niistä niiden elämänkokemusta pois. Kunnostus on kuitenkin välttämätöntä, jos rukkeja haluaa yhä käyttää kehräämiseen.

Kehräämisnautinnon keskeisin seikka on mielestäni säikeen esteetön ja sujuva kulku lyhdyn torven ja hampaiden kautta rullalle. Perinnerukkien lyhdyissä etenkin hampaat ovat usein ruosteisia ja vinksallaan epäsymmetrisesti. Pienellä vaivalla lyhdyn saa huollettua ja kehrääminen muuttuu huomattavasti helpommaksi.

Ruosteen poistaminen hampaista, karasta ja torvesta

Poistan lyhdyn hampaista ja karasta ruosteen hiomapaperilla.

Käytän torven ruosteen poistoon myös hiomapaperia.

Jos ruoste on tiukassa, liotan metalliosaa hetken fosforihapossa.

Hampaiden suoristaminen

Hampaat suoristuvat pihtien avulla.

Perinnerukkeja

Kiikan rukki

Kehrään lähes yksinomaan modernilla, hollantilaisella Bliss-rukillani, mutta minulla on myös suomalaisia perinnerukkeja, jotka ovat käyttökuntoisia ja toimivia. Suurin ero iän lisäksi näillä rukeilla on, että Bliss on pystyrukki ja perinteiset "wanhat rouwat" ovat kaksinyörillisiä viistorukkeja. Kaikki perinnerukkini ovat eri tyyppiä ja olen yrittänyt selvittää, miksi niitä kutsutaan. Suomalaisista rukeista löytyy todella vähän tietoa, joten selvitykseni on yhä kesken.

Kiikan rukki

Linnea-rukki

Tämä kaunotar on kulkeutunut minulle Varsinais-Suomesta. Se on siistissä kunnossa, vain pari tappia puuttuu. Kiikassa valmistettiin rukkeja 1800-luvun puolesta välistä 1900-luvun puoleen väliin ja nämä rukit on helppo tunnistaa punaruskea-musta-värityksestään. Rukissa on kaksoisreidet ja se on siro perinnerukki.

Linnea-rukki

Linnea-rukki oli ensimmäinen perinnerukkini, jos mummoni Kiikan rukin jäänteitä ei lasketa. Ostin tämän ystäväni kautta Keski-Suomesta. Siitä puuttui jonkun verran osia ja jotta pystyin kehräämään, kunnostin sitä perinteitä kunnioittamatta nykyaikaisin keinoin, korvasin mm. puuttuvat tapit, joilla pyörän tappi kiristetään kaksoisreisiin, vahvoilla kumipaloilla. Linnea on hieman ronskimpi rakenteeltaan kuin Kiikan rukki ja tyypillisesti lakattu puunvärinen rukki.

Vihreä rukki

Vihreä rukki

Perinnerukkisarjani kaunein yksilö on vihreällä ja punaruskealla maalattu rukki, mallia tai nimeä en tiedä. Sen puuosat on muotoiltu kurvikkaasti ja se on todella viehättävä. Hankin sen Keski-Suomesta vanhemmalta isännältä, joka kertoi äitinsä kehränneen tällä aikoinaan. Tätä rukkia on käytetty paljon, sillä polkimen puuosat ovat hioutuneet kuopalle!

Maalaamaton rukki

Maalaamaton rukki

Tämä rukki löytyi Kaakkois-Suomesta eräästä kuolinpesästä. Se on kaikkein heikoimmassa kunnossa ja isäni teki siihen puuttuvan liipottimen. Tämä rukki muistuttaa jonkun verran vihreää rukkia, mutta kaksoisreisien tilalla on vain yhdet reidet metallitukien kanssa. Tämänkään mallia tai nimeä en tiedä. Arvioin, että tämä on perinnerukeistani vanhin. Ihastuttava piirre tässä leidissä on, että kaikki liitokset on todella kauniilla puutapeilla ja mm. tyttäret on sorvattu koristeellisiksi. Kunnostan rukin ensi kesänä uuteen loistoonsa.

Linnean paluu - koirakissalankaa perinnerukilla

Olen tänä kesänä perehtynyt kansallisiin perinnetaitoihin ja tämän innoittamana kaivoin vintiltä Linnea-rukkini, jonka lähes kaksi vuotta sitten hylkäsin hankittuani huomattavasti helppokäyttöisemmän Bliss-rukin. Kunnostin rukkia naulaamalla reisien (osat, jotka kannattelevat pyörää) tuhoutuneiden tappien paikalle kumiliuskat. Perinne-esineen pahoinpitelyä, mutta näin sain rukista toimivan.

Kimpo, kuva: Mari Oksanen

Hippu, kuva: Mari Oksanen

Valitsin helpon kuidun, pienen erän shetlanninlammaskoira Hipun ja Kimpo-kissan karvasekoituksen, jonka sain lemmikkien omistajalta Marilta.

Karstasin käsikarstoilla pienehkön kuituerän. Karva karstautui helposti ja yllättävää kyllä, myös kehruu oikuttelevalla Linnealla onnistui ilman suurempia hankaluuksia. Lyhdyn koukkujen ruoste katkoi säiettä, täytyy hioa ruoste vielä pois seuraavaa kehräyskertaa varten. Muuten kehräys oli helpohkoa ja tuntui, että tällaisella vanhalla viistorukilla sain tasaisempaa kierrettä säikeeseen.

Kehräsin karvan kaksisäikeiseksi langaksi. Kertauksen tein Blissillä ja käytin apuna andean plying -kertausta eli tein säikeestä rannekkeen, koska säiettä syntyi vain yksi rullallinen. Valmiista langasta tuli pehmeähköä, kirjavahkoa ja lämmintä. Sitä syntyi 25 grammaa. Kuvassa lanka on vielä pesemätöntä.

Välinehurmosta

Minulle tuppaa käymään niin, että kun teen jotain, niin teen sen kunnolla. Toisin sanoin innostun kamalasti ja mopo lähtee helposti lapasesta :). Näin kävi tässäkin harrastuksessa. Aikani perinnerukkini kanssa tapeltuani päätin antaa periksi ja aloittaa rukkikehräämisen hieman helpommin. Lueskelin Ravelry-palvelun Suomalaisten kehrääjien ryhmästä rukkivertailuja ja kuuntelin Pirkkoa. Hätäinen kun päätöksissäni olen, tilasin itselleni tänään Hollannista uuden Bliss-rukin sen enempää malleja testailematta. Tilasin myös Pirkon suosituksesta rullasarjan sekä varalle hihnoja, noita rukin kuluvia osia.

Varustelu ei loppunut rukin hankintaan vaan värttinöihin hullaantuneena luin tietenkin Ravelryn kaikki värttinä-keskustelupalstat ja iskin silmäni amerikkalaiseen Trindleen, tuohon nykyajan värttinämallien kuninkaalliseen. Koko illan suunnittelin värttinääni eli valitsin karan ja painot, jotka toimivat värttinän kehränä. Päädyin eksoottiseen, kauniin punaruskeaan Chico Zapote -puuhun karan osalta ja hypersthenekiviin painoina.

Nyt kuumeisesti paketteja Hollannista ja Yhdysvalloista odottamaan. Itse asiassa tilasin jo aiemmin yläpainotteisen Löuet-värttinän Villa Laurilasta, joten paketti on tulossa kotimaastakin.

Värttinä, rakastettuni!

Olen harjoitellut joka ilta kehräämistä. Vuoroin värttinällä, vuoroin perinnerukilla. Rukin kanssa minulla on ongelma: kierrettä tulee liikaa eikä säie kierry rullalle. Vaihtelin rullia, kehriä ja lyhtyjä. Ihme kyllä, mummoni rukin lyhty, jossa luki "KERTAA TÄLLÄ" toimi parhaiten. Silti rukilla kehräyksestä on ilo kaukana. Minun rukkini taitaa olla Wanha Rouwa sieltä kiukkuisimmasta päästä.

Sen sijaan olen hurahtanut täysin värttinään. Kehrään jo koirankarvaakin onnistuneesti. Työ on hidasta, mutta niin antoisaa. Minua viehättää kehruumenetelmä: se on aivan erilainen tekniikka kuin aiemmin harrastamani käsityömuodot. Sormilla pitää tuntea kuitu ja kierre. Silmät ovat ikäänkuin sormenpäissä. Kehrätä voisi varmasti silmät kiinni! Voimaa ei tarvita, mutta ajoitustaitoa ja tuntumaa on harjoiteltava.

Kehrään nyt Pirkon britti-värttinällä, kun minulla ei ole vielä omaa. Täytyy tilata pian sellainen oma.

Minä kehrään!

Mikä onni ja sattuma, työtoverini Pirkko sattuu olemaan yksi suomalaisen kehruukulttuurin voimanainen. En muista, kuinka alunperin satuimme puhumaan kehräyksestä, mutta hän lupautui opettamaan minua. Kun sain välineet hommattua, kutsuin hänet kylään ja hän tuli varustautuneena monenlaisilla kuiduilla ja välineillä.

Ensin nyöritimme Linnea-rukkini haukisiimalla. Yritin Pirkon ohjauksessa kehrätä sillä, mutta tämä Wanha Rouwa, kuten perinnerukkeja kutsutaan, tuntui todella hankalalta.

Opin karstaamisen käsikarstoilla. Kuulin, että karstani ovat oikein hyvät. Nykyaikaiset karstat ovat isompia, mutta painavampia. Karstasin lampaanvillaa sekä suomenlapinkoirankarvaa.

Pirkolla oli mukanaan värttinöitä ja harjoittelin kuidun kehräämistä värttinän avulla. Alkuhankaluuksien jälkeen sain aikaa kierrettä ja säiettä syntyi värttinän karalle. Mikä tunne! Opin säikeen kertaamisen värttinältä andean plying -tyylillä ja sain aikaan oikeaa lankaa.

Pirkko jätti minulle monenlaisia kuituja harjoittelua varten sekä lyhtyjä, kehriä ja rullia rukkia varten. Tästä alkaa ankara harjoittelu.

Mummon perintö

Muistan pienenä tyttönä seuranneeni vierestä, kun mummoni kehräsi lankaa rasvaisesta lampaanvillasta. Mummollani oli Kiikan rukki ja vuosia sitten siirsin mummovainaan rukin omalle ullakolleni odottamaan omaa kehruuherätystäni.

Syksyllä 2012 kävin jyväskyläläisen lemmikkitarvikeliikkeen järjestämässä kehräysillassa, jossa Sanski kertoi koirankarvan kehräämisestä ja näytti perinnerukillaan kehruutekniikkaa. Innostuin valtavasti. Ystäväpiiriini kuuluu paljon koiraihmisiä, kissaihmisiä, hevosihmisiä ja monen muun karvaisen lemmikkilajin omistajia, joten raaka-aineen hankkiminen ei vaikuttanut vaikealta.

Kehräysillan jälkeen katselin mummon vanhaa rukkia ja totesin sen olevan huonossa kunnossa. Ryhdyin etsimään uutta rukkia ja löysinkin ystäväni kautta kohtuukuntoisen Linnea-perinnerukin. Tilasin Kehrääjän käsikirjan oppikirjakseni. Ystäväni keräsivät koiristaan minulle karvaa, mutta vasta syksyllä 2013 sain herätyksen, kun löysin sattumalta jyväskyläläisestä hevostarvikeliikkeestä hienot, uudet, mutta perinteiseen tyyliin valmistetut käsikarstat.

Ystäväni olivat uskollisesti säilytelleet koirankarvapussukoitaan ja sain heiltä raaka-ainetta. Opettelin verkkoaineiston perusteella nyörittämään rukkini ja näin, että se toimii. Kaikki valmista kehräysoppituntia varten!