Mummon perintö

Muistan pienenä tyttönä seuranneeni vierestä, kun mummoni kehräsi lankaa rasvaisesta lampaanvillasta. Mummollani oli Kiikan rukki ja vuosia sitten siirsin mummovainaan rukin omalle ullakolleni odottamaan omaa kehruuherätystäni.

Syksyllä 2012 kävin jyväskyläläisen lemmikkitarvikeliikkeen järjestämässä kehräysillassa, jossa Sanski kertoi koirankarvan kehräämisestä ja näytti perinnerukillaan kehruutekniikkaa. Innostuin valtavasti. Ystäväpiiriini kuuluu paljon koiraihmisiä, kissaihmisiä, hevosihmisiä ja monen muun karvaisen lemmikkilajin omistajia, joten raaka-aineen hankkiminen ei vaikuttanut vaikealta.

Kehräysillan jälkeen katselin mummon vanhaa rukkia ja totesin sen olevan huonossa kunnossa. Ryhdyin etsimään uutta rukkia ja löysinkin ystäväni kautta kohtuukuntoisen Linnea-perinnerukin. Tilasin Kehrääjän käsikirjan oppikirjakseni. Ystäväni keräsivät koiristaan minulle karvaa, mutta vasta syksyllä 2013 sain herätyksen, kun löysin sattumalta jyväskyläläisestä hevostarvikeliikkeestä hienot, uudet, mutta perinteiseen tyyliin valmistetut käsikarstat.

Ystäväni olivat uskollisesti säilytelleet koirankarvapussukoitaan ja sain heiltä raaka-ainetta. Opettelin verkkoaineiston perusteella nyörittämään rukkini ja näin, että se toimii. Kaikki valmista kehräysoppituntia varten!