Perinnerukin lyhdyn huolto

Minulla on modernin Bliss-rukin lisäksi suomalaisia perinnerukkeja. Perinnerukit ovat vanhoja ja vuosikymmenten historia näkyy niissä monin tavoin. Haluan, että rukkini ovat aikansa esineitä ja en halua puunata niistä niiden elämänkokemusta pois. Kunnostus on kuitenkin välttämätöntä, jos rukkeja haluaa yhä käyttää kehräämiseen.

Kehräämisnautinnon keskeisin seikka on mielestäni säikeen esteetön ja sujuva kulku lyhdyn torven ja hampaiden kautta rullalle. Perinnerukkien lyhdyissä etenkin hampaat ovat usein ruosteisia ja vinksallaan epäsymmetrisesti. Pienellä vaivalla lyhdyn saa huollettua ja kehrääminen muuttuu huomattavasti helpommaksi.

Ruosteen poistaminen hampaista, karasta ja torvesta

Poistan lyhdyn hampaista ja karasta ruosteen hiomapaperilla.

Käytän torven ruosteen poistoon myös hiomapaperia.

Jos ruoste on tiukassa, liotan metalliosaa hetken fosforihapossa.

Hampaiden suoristaminen

Hampaat suoristuvat pihtien avulla.

Perinnerukkeja

Kiikan rukki

Kehrään lähes yksinomaan modernilla, hollantilaisella Bliss-rukillani, mutta minulla on myös suomalaisia perinnerukkeja, jotka ovat käyttökuntoisia ja toimivia. Suurin ero iän lisäksi näillä rukeilla on, että Bliss on pystyrukki ja perinteiset "wanhat rouwat" ovat kaksinyörillisiä viistorukkeja. Kaikki perinnerukkini ovat eri tyyppiä ja olen yrittänyt selvittää, miksi niitä kutsutaan. Suomalaisista rukeista löytyy todella vähän tietoa, joten selvitykseni on yhä kesken.

Kiikan rukki

Linnea-rukki

Tämä kaunotar on kulkeutunut minulle Varsinais-Suomesta. Se on siistissä kunnossa, vain pari tappia puuttuu. Kiikassa valmistettiin rukkeja 1800-luvun puolesta välistä 1900-luvun puoleen väliin ja nämä rukit on helppo tunnistaa punaruskea-musta-värityksestään. Rukissa on kaksoisreidet ja se on siro perinnerukki.

Linnea-rukki

Linnea-rukki oli ensimmäinen perinnerukkini, jos mummoni Kiikan rukin jäänteitä ei lasketa. Ostin tämän ystäväni kautta Keski-Suomesta. Siitä puuttui jonkun verran osia ja jotta pystyin kehräämään, kunnostin sitä perinteitä kunnioittamatta nykyaikaisin keinoin, korvasin mm. puuttuvat tapit, joilla pyörän tappi kiristetään kaksoisreisiin, vahvoilla kumipaloilla. Linnea on hieman ronskimpi rakenteeltaan kuin Kiikan rukki ja tyypillisesti lakattu puunvärinen rukki.

Vihreä rukki

Vihreä rukki

Perinnerukkisarjani kaunein yksilö on vihreällä ja punaruskealla maalattu rukki, mallia tai nimeä en tiedä. Sen puuosat on muotoiltu kurvikkaasti ja se on todella viehättävä. Hankin sen Keski-Suomesta vanhemmalta isännältä, joka kertoi äitinsä kehränneen tällä aikoinaan. Tätä rukkia on käytetty paljon, sillä polkimen puuosat ovat hioutuneet kuopalle!

Maalaamaton rukki

Maalaamaton rukki

Tämä rukki löytyi Kaakkois-Suomesta eräästä kuolinpesästä. Se on kaikkein heikoimmassa kunnossa ja isäni teki siihen puuttuvan liipottimen. Tämä rukki muistuttaa jonkun verran vihreää rukkia, mutta kaksoisreisien tilalla on vain yhdet reidet metallitukien kanssa. Tämänkään mallia tai nimeä en tiedä. Arvioin, että tämä on perinnerukeistani vanhin. Ihastuttava piirre tässä leidissä on, että kaikki liitokset on todella kauniilla puutapeilla ja mm. tyttäret on sorvattu koristeellisiksi. Kunnostan rukin ensi kesänä uuteen loistoonsa.

Kissat: Seppo ja Rouva Pöhö

Seppo ja Rouva Pöhö, kuva: Heli Liukkonen.

Sain kehrättäväkseni pitkästä aikaa kissankarvaa. Nämä projektit ovat olleet jännittäviä ja niin tälläkin kertaa! Karvat ovat peräisin Helin kissoista. Heli kertoo kissoistaan näin: "Vasemmalla (yläkuvassa) on Seppo. Seppo on aito ragdoll-rotuinen liki kuusikiloinen, yksivuotias löllykkä. Oikeanpuoleinen kaunotar on nimeltään Rouva Pöhö. Pöhö on kaksivuotias pieni, siro ja arka maatiaiskissaneiti, jossa saattaa olla norjalaisen metsäkissan geenejä. Yöllä kahden-kolmen aikaan meidän olohuoneessa on kissaralli: kiipeilypuuhun, alas, sohvan taakse ja takaisin kiipeilypuuhun."

Kissankarvakuitu oli erittäin huopuvaa. Koska kuituerä ei ollut suuri, karstasin sitä käsikarstoilla sitä mukaa, kun kehräsin säiettä rullalle Bliss-rukillani. Karva tuntui huopuvan ihan käsissä kehrätessä ja jouduin karstaamaan samaa karvaa useampaan kertaan. Huopumisen vuoksi kaksisäikeiseksi kerratusta langasta tuli hyvin eläväpintaista, sillä lankaan muodostui "sattumia". Kuitu oli todella kaunista useasta väristä johtuen ja osin langasta tulikin upean kaksiväristä. Pesin langan mäntysuovalla ja lisäsin viimeiseen huuhteluveteen etikkaa.

Valmis 100 % ragdoll-maatiaiskissalanka on todella kaunista, hyvin pehmeää ja lämmintä lankaa. Sitä syntyi 160 grammaa. Langassa on kissankarvalangalle tyypillinen tuntuma, sellainen nahkean silkkinen, jota en ole koskaan tavannut koirankarvalangoissa. Upea lapas- tai asustelanka hienoista kissoista!

Samojedi: Unto

Unto, kuva: Meri Stenius.

Unto, kuva: Meri Stenius.

Pakkaset ovat pitäneet minut koko alkuvuoden sisätiloissa, mutta onneksi aina voi kehrätä! Monta projektia odottaa työstämistä, kaikkein sotkuisimmat säästän kesälle ja ulkokehräykseen ja olohuoneeseen kelpuutan siistimmät karvaerät.

Sain kehrättäväkseni Merin 6-vuotiaan samojedinkoira Unton harjattua karvaa. Kehräsin alkukesästä niin ikään samojedilankaa ja ihastuin jo silloin tähän rotuun. Unto ei pettänyt odotuksia. Kuitu oli erittäin hienoa, pitkähköä ja ei vaatinut karstausta. Kehräsin karvan kaksisäikeiseksi langaksi Bliss-rukilla. Kuitu oli niin laadukasta, että sain kaiken käytettyä.

Uskollisesti palvellut, isäni tekemä viipsinpuu napsahti poikki, kun tein isoja vyyhtejä tästä langasta. Kuvassa näkyy, kuinka sukkapuikko vääntyy poikkipuun sijaisena. Poikkipuut joutuvat hurjalle rasitukselle, vaikkei lankaa olisikaan vielä paljoa puulla.

Samojedilanka tuntui rasvaiselta kuten suomenlapinkoirankin lanka. Pesin lankavyyhdit mäntysuovalla ja lisäsin viimeiseen huuhteluveteen etikkaa. Pieksin märkiä vyyhtejä pakkasessa talon seinään tasoittaakseni kierrettä. Lanka tarvitsi pitkän kuivumisajan ja vyyhdit viihtyivätkin lämpimän pönttöuunin kupeessa useamman päivän.

Valmis 100 % samojedinkoirakarvalanka on todella pehmeää, lämmintä ja ylellistä, puhtaanvalkoista luksuslankaa. Se on suht' tasaista ja ohuehkoa. Lankaa syntyi 1 200 grammaa ja siitä syntyy kuulemma ainakin pipoja Unton perheenjäsenille. Tästä toki riittäisi raaka-aineet vaikka lämpöiseen neuleeseen. Ihana pakkaspäivien projekti!