1. tammikuuta 2017

Afgaaninvinttikoira: MiuMiu



MiuMiu, kuva: Molla Räsänen



Hui, mikä syksy! En ehtinyt koskea rukkiini ennen joulun välipäiviä kertaakaan ja yllätykseni oli suuri, kun kehruuvälineiden joukosta löytyi kaksi rullallista valmista afgaanilankaa. Olen kehrännyt nämä elokuussa ulkona ja työstin ne nyt loppuun.

Leikattu vaalea afgaanikarva on peräisin ystäväni Outin MiuMiu (Ingenue Miu Miu) -nartusta. Outi kertoo, että Miuku on kohta 11-vuotias, vasta viime vuosina aikuistumisen merkkejä näyttänyt afgaani. Nuorempana Miuku oli maastotykki, mutta tänä päivänä se ottaa juoksuaskelia vain jos nuorempia pitää ojentaa tai jääkaapin ovi aukeaa, toteaa Outi.

MiuMiun kuitu oli puhdasta ja silkkistä. Leikatulle karvalle tyypillisesti leikkuupäästään kuitu oli terävää ja tuntuu valmiissa langassa karheutena. Kuitua ei tarvinnut karstata ja kehräsin sitä kaksisäikeiseksi langaksi.

Kokeilin ensimmäistä kertaa pesussa hajutonta astianpesuainetta. Se toimikin tehokkaasti ja ennen trimmausta pestystä karvasta irtosi vielä rasvaa. Kuivattelin ison vyyhdin pönttuunin kyljessä ja sen kuivuminen ottikin monta päivää.

Valmis 100 % afgaanilankan on paksuhkoa ja eläväpintaista. Vaikka leikattu kuitu tekee langasta karheampaa, afgaanin silkkisyys on yhä langassa. Valmista lankaa syntyi 330 grammaa, mutta minulla on yhä MiuMiun karvaa jemmassa.

Tästä langasta voisi valmistaa jotain paksua, vaikka sukat kylmien pakkaspäivien varalle. Lanka voi pistellä ihoa vasten, mutta kankaan päällä käytettynä lämmittää varmasti viluisintakin tyyppiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti